lauantai 20. syyskuuta 2014

Päivän piristys




Moikka, Tiistaina meillä oli esteitä, ensin oli tarkoitus mennä hyppimään maastoesteitä mutta mentiin sittenkin kentälle hyppimään koska Sunnuntaina on tulossa estekisat. Minun olisi tarkoitus mennä 60cm Stevenillä, mutta saa nyt nähdä pääsenkö, uskon kuitenkin että sille ei ole niin paljon halukkaita. En edes tiedä että onko Viivi menossa. Torstaina kuitenkin selviää kun silloin on se kisailmoittautuminen. Tiistaina minun oli ensin tarkoitus mennä Pingiksellä, mutta Pirita onneksi vaihtoi Pingiksen Steveniin. Kuulemma en saa sitten mennä Stevenillä vähään aikaan tunnilla koska olen mennyt sillä niin paljon. Mutta saa nyt nähdä. Meillä oli esteet valmiina yläkentällä ja meitä oli vaan kuusi :) Sinne oli rakennettu se C-merkin esterata. 

Steven oli valmiina edellisellä tunnilla joten nousimme Pinjan ja Nellyn kanssa alakentällä selkään ja kävelimme yläkentälle. Kävelimme ensin ihan pitkin ohjin ja kun Pirita tuli yläkentälle teimme itsenäisen verkan käynnissä ja ravissa, Stevenin kanssa tein aika paljon voltteja, pari pysähdystä ja vähän temponvaihtelua. Hevoset menivät maneesiin joten meillä oli siis koko yläkenttä. Kun oltiin itsenäisesti ravailtu molempiin suuntiin, alettiin tulemaan puomeja laukassa, ensin piti tulla kerran vaan ihan miten nyt tuli. 




Minulla se ensimmäinen kerta meni tosi huonosti, Steven tuli ihan liian kovaa. Meidän piti seuraavilla kerroilla tulla kuudella ja seitsemällä muistaakseni ja se sujui ihan hyvin, toinen paremmin mitä toinen mutta en muista mikä niistä se oli. Tultiin vielä pari kertaa yhtä sarjaa, olen tyytyväinen koska sain aina korjattua minun suurimmat virheet, joten oli hyvä fiilis. Alettiin sitten tulemaan rataa, en ollut ollenkaan taas hereillä niin Steven meni sitten ohi siitä ensimmäisestä esteestä joka oli ihan helppo pysty. 

Noh tulin sen uudestaan ja loppurata sujuikin sitten hyvin, jäi hyvä fiilis tunnilta! Esteet olivat joku 50cm-75cm. Valitettavasti kuvia ei ole niin paljon koska kuvaajien piti seisoa esteen vieressä, video ei myöskään tullut :( Meillä on kuitenkin ensi viikolla myös esteitä ja silloin me kai hypätään paljon sarjoja, silloin toivottavasti tulee video ja kuvia enemmän. Kisoihin yritän saada jonkun kuvaamaan ja videoimaan minun radan! (Toivotaan kaikki että menen Stevenillä ensi viikolla, luultavasti en. Menen varmaan tyyliin Pingiksellä :D) 

Terveisin
Ellen

Päivitys: Pääsin Stevenillä kisoihin :)






2 kommenttia:

Kiitos kommentista! :)